Aloittamiseen liittyy aina sellainen hankala asia, että pitää esitellä itsensä ja kertoa, miksi kirjoittaa blogia. Tämä yksinkertainen toimitus on saanut minut lykkäämään blogin perustamista vuositolkulla.
Olen Roosa. Kirjoitan tätä blogia, koska minulla saattaa joskus olla jotain asiaa.
Olen 21 vuotta vanha. Hyvin vanha.
Opiskelen suomen kieltä. En silti lupaa, että pilkut ovat oikeilla paikoillaan ja tekstini kielenhuollon normien mukaista.
http://www.matonreunalta.blogspot.com
Elämääni hallitsee useimmiten rautaisella otteella joukkuevoimistelu. Se vie harmillisesti aikaa päämäärättömältä harhailulta, hervottomalta alkoholinkäytöltä, yleiseltä aikaansaamattomuudelta ja muilta terveyttä vaarantavilta toiminnoilta, jotka ovat tähänastisen kokemukseni mukaan kiinteä osa esimerkiksi akateemista koulutusta. Kuitenkin siinä voimistelussa vain on sitä jotain.
Asun Helsingissä. Joku kysyi joskus, mistä pidän tässä kaupungissa. En osannut vastata silloin, mutta nyt osaan. Helsingissä hienointa on se teoreettinen mahdollisuus, että menisin joskus Ateneumiin tai Kiasmaan (ei ole aikaa), Ikeaan (sinne eksyy ja paha noita laittaa feikkikeittiön uuniin), jollekin niistä hypetetyistä kirpputoreista (olen saamaton enkä löydä mitään) tai edes Stockmannille. Viimeksi mainitussa on jotain äärimmäisen ahdistavaa. Ehkä se johtuu niistä miljoonista Iittalan laseista ja silmiä häikäisevistä espressokeittimistä, joiden pinnasta kuvastuu oma pärstä. Tai siitä, että portaat eivät johda kerroksesta toiseen ja yhden kerroksen pinta-ala vastaa Afrikan mannerta.
Melkein yhtä paljon aikaa vietän treeneissä ympäri Espoota. Espoossa hämmentävintä on se teoreettinen mahdollisuus, että se jatkuu loputtomiin. Ja että jostain löytyy aina jokin pieni koulu, jossa saattaa olla treenit ja jonne bussimatka kestää yli tunnin. Oli siellä kerran alkukesästä melkein kaunistakin.
En pidä muotiblogeista. Enkä niistä, joissa ihmiset ovat ottaneet kuvia ruuastaan.
Kirjoitan ja luen aina silloin, kun on aikaa. Juuri koskaan aikaa ei ole. Silloin sovellan palapelitekniikkaa, eli luen yhtä aikaa viittä romaania. Kirjoittamiseni on kenties vielä lukemistanikin epämääräisempää, mutta pöytälaatikkoni elää ja voi hyvin. Tekstien julkaisemiseen ei ole pokkaa, siinä on jotain liian henkilökohtaista.
Pidän eniten sanoista sininen, kääpä, ryökäle, kello, ilves, pipo ja tällätä.
Rakastan analysoida asioita puhki. Yllättäen filosofia on minusta kiinnostavaa – loputonta vatvomista, joka on mahdollisimman kaukana käytännöllisyydestä. Tästä voinee joku salapoliisi päätellä, että käytännönläheisyyteni on ihailtavalla tasolla.
Olen metaforanarkkari, yleensä ylilyyrinen ja toisinaan puiseva. Lyhyt + ytimekäs = mahdoton.
Joskus sanon mitä huvittaa, antakaa anteeksi.
Joskus kielenkäyttöni on tavalla tai toisella käsittämätöntä, antakaa sekin anteeksi.
Sillisalaattia, olkaa hyvät!
Hei tämä on aivan mahtavaa!! Ehkä kirjoittelu täällä vinksauttaa sinua siihen suuntaan, että pöytälaatikkosi sisältö siirtyy kirjakaupan hyllyltä ihmisten yöpöydälle ja sieltä ihmisten uniin ja sieltä heidän sanoihin ja tekoihin ja lopulta muuttaa taas maailman paremmaksi paikaksi elää!!!
VastaaPoistaNoh, jää nähtäväksi! :)
VastaaPoista